On muutama asia, joka on alkanut riepoa naista – erityiseseti teknisen koulutuksen saanutta. Sitä kun on tottunut, että asiat, kuten säiliöt, pumput, lämmitystehot, mitoitetaan käyttötarkoituksen ja tarpeen mukaisesti. Näin ei ole joka paikassa.
Kulttuuritapahtumissa naisten vessajonossa alkaa väkisinkin miettiä, mitä arkkitehtien päässä oikein liikkuu. Naiset kököttävät vessajonossa, kun miesväki nauttii viiniä ja viineriä kahviossa. Miksi ei oteta huomioon sitä, että naisilla kuluu vessatoimitukseen noin tupla-aika miehiin verrattuna. Pitää muun muassa varoa, ettei kiskaise sormia sukkahousuista läpi. Lisäksi kulttuurin käyttäjistä on enemmistö naisia. Naisten vessoja pitäisi siis olla noin kolminkertainen määrä miesten vessoihin nähden. Rakennusmääräykset ovat kaukana reaalimaailmasta.
Entä mammografia? Melkein nousi hiki otsalle, kun posti toi taas kutsun kuvaukseen. Eräs tuttu kertoi aikanaan pojasta, joka päätteli tiukasti, miksi lahnat ovat litteitä – ne kuulemma jäävät puristuksiin talvella veden ja jään väliin. Sympatiseeraan lahnoja. Miten voi olla, että ainoa konsti tutkia rinnat on litistää ne hampurilaispihveiksi?
Miksi ei ole olemassa kestäviä sukkahousuja? Muutama vuosi sitten suht’ isossa kokouksessa Washingtonissa istahdin tuolilleni siten, että laukkuni terävä kulma repäisi sukkahousuni rikki. Ei mikään sievä silmäpako, vaan kunnon reikä. Peruutin sopivassa välissä naistenhuoneeseen vaihtamaan. Sen verran on oppia takana, että käsilaukussa oli toiset varalla. Erään tutun Facebook –päivityksestä paistoi ärtymys:”Ensimmäiset sukkahousut rikki 20 km ennen konfirmaatiokirkkoa”.
Jos kännykkään saadaan enemmän älyä, kuin mitä tarvitaan Apollon lähettämiseen kuuhun, niin miksi ei saada valmistettua kestäviä sukkahousuja. Nobel-palkinto sellaisten kehittäjälle – vai mitä naiset?
Pakina on julkaistu myös Kemia-lehdessä 4/2014
